Nuorten paralympiaryhmän leiri osa 1/2013

Leiristä on kulunut jo kohta kaksi viikkoa. Nyt on siis hyvä aika kirjoittaa siitä.

Paralympiakomitean nuorten ryhmään kuuluu 20 urheilijaa seitsemästä lajista. Vuoden aikana meillä on neljä leiriä, jotka sisältävät lajiharjoituksia (neljän päivän leirillä kuudet), koko porukan yhteisiä palauttavia harjoituksia sekä asiantuntijaluentoja. Minä olen nuorten ryhmässä mukana toista vuotta, mutta viime vuonna en päässyt kuin kahdelle leirille.

tällä leirillä asiantuntijaosuudesta huolehtivat ravitsemusterapeutti Mina Mojtahedi ja Antidoping-toimikunnasta tullut luennoitsija – hänen nimeään en valitettavasti muista. Ravitsemus on muutenkin tämän vuoden kantavana teemana. Ennen tätä leiriä oli tehtävänä pitää ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan. Päiväkirjoja sitten käytiin Minan kanssa kahdestaan läpi.

Ravitsemus on asia, jonka kanssa olen vielä hyvin alkutekijöissä. En osaa syödä säännölisesti, en jaksa ajatella ruokailujani kovinkaan pitkälle enkä muista huolehtia kaikkien ravintoaineiden saannista. Jo pelkkä ruokapäiväkirjan pitäminen auttoi asiassa. Kyse kun ei ole siitä, etten tietäisi, kuinka pitäisi syödä. Ongelmana on vain se käytännön toteutus. Mutta kun kirjasi syömisensä ylös (ja tiesi, että joku tulee tarkistamaan ne), oli ruokailut suunnitellumpia ja itsekin tajusi paremmin, miten huonosti oikein syökään. Kirjasin kuuliaisesti ylös kaikki suklaapalat ja kaverin luona syödyt muffinsit ja pistin avomiehen mittaamaan keittiövaa’alla, kuinka paljon salaattia otan.

Yllätyin siitä, etten edes saanut juurikaan noottia herkuttelustani. Suurimmat palautteet tuli ateriarytmin säännöllisyydestä (säännöttömyydestä) ja proteiinien vähyydestä. Puolustaudun sillä, että olin ruokapäiväkirjaa pitäessäni kuumeessa ja yksin kotona. Kuka silloin jaksaa tehdä kunnon ruokaa? Etenkin, kun kaapit olivat vielä aika tyhjinä viikon ulkomaanmatkan jäljiltä.

Vaikka nämä kehityskohteet itsekin tiedostin, oli hyvä kuulla niistä ulkopuoliselta.

Kaikille yhteisellä ravitsemusluennolla puhuttiin arkiruokailusta: urheilijan lautasmallista, ruokailujen rytmittämisestä ja siitä, mitä kaikkea ja kuinka paljon päivän aikana pitäisi syödä. Nyt luennon diat luettuani huomasin, että olihan siellä myös hyviä välipalavinkkejä – kisoihin ja treeneihin ja kotiin. Mojtahedi suositteli täysjyväviljaa, kasvirasvoja ja vähärasvaisia maitotuotteita. Kahdesta jälkimmäisestä olen periaatteellisesti hieman eri mieltä. Meillä käytetään voita (leivän päällä, leivonnassa ja ruuanlaitossakin) ja maito on kevyttä tai täysmaitoa, ei ainakaan rasvatonta. Tosin en kovinkaan usein laita leivän päälle voita ollenkaan (olen aika laiska) ja maitoakin menee nykyään kohtalaisen vähän. En kuitenkaan viitsinyt siinä luennolla väittää vastaan, vaan olen ihan itsekseni vastarannankiiski tässä asiassa.

Ravitsemus on sen verran laaja asia, että meitä kehotettiin ottamaan kotijoukkojen tuki siihen mukaan. Erityisesti nuoremmilla se on tärkeää, kun vanhemmat käyvät kaupassa ja tekevät ruuan. Mutta olisi se kai suotavaa tässä kahden hengen taloudessakin. Minulla vaan on kotona toinen vastarannankiiski, joka ei omien sanojensa mukaan suostu syömään täysjyväriisiä tai -pastaa. Etenkään sitä pastaa. Saa nähdä, onko meillä kohta ”sun pastat ja mun pastat”. Tosin koko pastan kulutus on nykyisellään aika alhaista.

Leiriltä saimme mukaamme myös pienet kylmälaukut välipaloja varten. Olen nyt oikeastaan joka päivä, kun olen ollut pidempään menossa jossain, ottanut kylmälaukussa välipalaa mukaan. Eli se tuli heti käyttöön ja selvästi auttaa myös tässä ruokarytmin ylläpitämisessä, sillä erityisesti välipalat ovat ne, jotka minulta helposti jäävät väliin. Nyt, jos sitä välipalaa ajattelee jo niin paljon, että pakkaa kylmälaukun mukaan, tulee se kyllä syötyäkin.

Antidoping-luennolla ei ollut mitään kovin mullistavaa. Saimme tämän vuoden kielletyt aineet ja menetelmät -kirjasen ja meille kerrottiin, mitä doping-testissä tapahtuu. Kuulimme myös ohjeita erityisluvan hankkimiseen, jos käytössä on lääkeaine, joka on listassa kielletty. En tosin enää muistakaan, mitä kaikkea luennolla puhuttiin. Sen sentään muistan, mihin laitoin saamani vihkosen kielletyistä aineista. Olen myös jo viime vuonna tarkistanut, etten käytä mitään kiellettyä ainetta (tänä vuonna lista on sama). Siitä tosin yllätyin, että lisäravinteet, kuten vaikka D-vitamiini, tulee ilmoittaa testaajille.

Tämänkertaisella leirillä toisena yhteisenä harjoituksena pelattiin bocciaa. Laji muistuttaa melko paljon petankia. Kovin sokkoystävällinen peli ei siis ole. Mutta kyllä minäkin olin mukana heittelemässä palloja. Toisena harjoituksena pelasimme pesäpalloa (tai tunnelipalloa) muistuttavaa joukkuepeliä kumikalkkunalla ja raketilla ja heittelimme jättimäistä ilmalla täytettyä kuutiota (kovin sokkoystävällistä sekään ei ollut – kuutiosta ei kuulunut ilmassa mitään ääntä…).

omat harjoitukset menivät leirillä ihan mukavasti. Ensimmäisen päivän treenissä tosin tuntui vielä vähän flunssa, kun suorituskyky ei ollut ihan parhaimmillaan. Toisen päivän hyppytreenit ttaas menivät jo oikein mallikkaasti. Lauantaina kävin hiihtämässä noin 4 kilometrin lenkin leirin hiihtovalmentajan kanssa ja sunnuntain voimaharjoitus meni muuten ihan hyvin, mutta ylivedossa toinen olkapää hieman muljahteli. Pitänee vahvistaa sen lihaksia, jos joskus meinaan heittää keihästä.

Kuvia leiriltämme löytyy Paralympiakomitean Facebook-sivulta.

Mainokset

Tietoja Ronja

Intohimoinen saavutettavuuden puolestapuhuja, jonka tavoitteena on saada digitaalisesta maailmasta jokaiselle toimiva ympäristö. Digitaalisen maailmanparannuksen lomassa urheilen tosissani ja vähemmän tosissani.
Kategoria(t): Leiri Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s