Maratonikuulumisia puoleltatoista kuukaudelta

Toukokuu hurahti, enkä kirjoittanut tänne ainuttakaan tekstiä. Kesäkuukin on jo pian puolivälissä. Nyt on syytä ryhdistäytyä.

Kirjoittamattomuuteni ei suinkaan johdu siitä, etteikö aihetta olisi löytynyt. Aikaa ei vaan jotenkin tuntunut löytyvän koneella istumiseen ja blogikirjoituksen tekemiseen. En kuitenkaan osaa sanoa, mihin sen aikani sitten muka käytin. Tai muutinhan minä tämän kirjoitustaukoni aikana.

Yritetääs nyt sitten kerätä tärkeimmät kuulumiset tauolta.

Kun portugalista palattiin Suomeen, oli onneksi jo sen verran lämmintä, ettei tarvinnut palata halliin treenaamaan, vaan pystyimme siirtymään suoraan ulkokentille. Aluksi tosin piti vaatetta olla päällä hiukan enemmän kuin etelässä.

Treenit ovat kulkeneet hyvin, ainakin ilman mitään kummallisuuksia. Opas-veljen jalat eivät ole oikein toipuneet Portugalin leirin aiheuttamasta shokistaan. Hän ei tosin ole pitänyt kahta viikkoa pidempää juoksutaukoa, vaikka jalat ehkä sitä tällä hetkellä kaipaisivatkin kovasti. Parempaan päin kuulemma ovat.

Minunkin penikkani ovat jatkaneet jälleen Portugalissa aloittamaansa kipuilua. Tällä viikolla pystyin kuitenkin tekemään pitkän hyppytreenin ongelmitta, eli ehkä valoa näkyvissä täälläkin. Olen myös käynyt koipineni fysioterapeutilla alaraaja-analyysissa, missä selvisi ainakin se, ettei jaloissani mitään selkeää rakenteellista vikaa ole. Pienet asentovirheet ja sitä kautta kipeytyvät penikat voitaneen siis hoitaa jumpalla.

Ruokapuoli ei arjessani sitten olekaan kovin kunnossa. Maaliskuun paralympiakomitean leirin jälkeen pysyin suht säännöllisessä ruokarytmissä ja kunnon monipuolisessa ruuassa ehkä noin kuukauden. Portugalissa, hotellin ruokien äärellä, ei myöskään ollut vaikeuksia syödä hyvin, vaikka syöminen olikin ennen leiriä taas vähän repsahtanut. Portugalin jälkeen sitten, ei urheilijamaisesta syömisestä ole oikein ollut jälkeäkäään. Pahimmillaan menen iltapäivällä treeneihin ja tajuan vasta siellä syöneeni koko päivänä vain pari leipää aamulla, eikä kotona ole treenien jälkeenkään nopeasti saatavila mitään sen kummempaa. Välipaloja en ole osannut ajatella oikeastaan lainkaan ja ruokaa olen syönyt, kun olen muistanut ja jaksanut laittaa. Herkkuja olenkin syönyt sitten sen edestä (pitäähän se energia jostain saada, eikös juu…).

Parin viikon päästä meillä on taas paralympiakomitean leiri, jossa olisi halutessaan mahdollista käydä juttelemassa ravitsemusterapeutin kanssa. Ongelmana ei kuitenkaan ole se, etten tietäisi, mitä minun pitäisi syödä ja miten. Ongelmana on vaan se, miten kummassa saan itseni tekemään niin. En ole koskaan ollut kiinnostunut ruuanlaitosta ja se näkyy tässä pahasti. Jos joku muu tekisi ruuan puolestani, ei olisi mitään ongelmaa syödä hyvin. Jos joku muu suunnittelisi puolestani muutaman päivän syömiseni valmiiksi, tilanne helpottuisi suuresti. Minä en koskaan ole jaksanut miettiä syömisiäni kuin ehkä päivän, kaksi kerrallaan, vaikka alituinen kaupassa ramppaaminen on sekin rassaavaa. Mutta jostain sen muutoksen olisi lähdettävä, jotta saisin ruuasta sen kaiken mahdollisen tuen.

Treenien sujuminen ja selkeä kehittyminen huonosta syömisestä huolimatta ei sekään kannusta muutokseen. Vaikka sanon itselleni ja miltei jopa tiedostan, ettei sama kehityskulku välttämättä jatku, jos en ala syödä kunnolla, ei se saa minua ryhdistymään. Pitäisi varmaan nähdä se kehityksen romahtaminen ja hyödyttömät treenit, ennen kuin uskon. En kuitenkaan haluaisi mennä ihan niin pitkälle, kun aiemminkin voisi asiaan puuttua. Eikä siihen voi puuttua kukaan muu kuin minä itse.

No, puhutaas sitten siitä kehityksestä vähän enemmän.

Pari viikkoa sitten avasin kisakauteni Eläintarhan kentällä juoksemalla 100 metriä. Vaikka juoksu ei kulkenutkaan ihan niin täydellisesti kuin treeneissä Portugalissa ja treeneissä myös Suomessa, tein heittämällä uuden ennätyksen, kun ajaksi tuli 14.50 (edellinen 15.39). Samassa lähdössä kanssani juostiin 12 sekunnin pintaan ja jäin jälkeen vasta puolivälin tienoilla. Minulla lienee siis mahdollisuuksia vielä nopeampaan juoksuun.

Samana päivänä käväisin myös Olympiastadionilla ruotsinkielisten koulujen välisessä viestikilpailussa, Stafettkarnevalissa, Antidoping-toimikunnan Puhtaasti paras –urheilujoukkueessa juoksemassa 12×100 metrin viestin. Oli ensimmäinen kerta, kun juoksin viestikapula kädessä. Edellisestä viestistäkin lienee ainakin kymmenen vuotta aikaa – se oli sukkulaviesti, ilman kapulaa. Törmäilin juostessa radan reunalla oleviin viireihin ja pudotin vaihdossa kapulan. Ihan mukavaa se kuitenkin oli. Tuntui myös hienolta olla sellaisten huippu-urheilijoiden, kuten Aino-Kaisa Saarisen ja Laura Lepistön, kanssa juoksemassa. Stafettkarnevalenista löytyy YLE Areenasta ohjelma, joka on katsottavissa kesäkuun loppuun: http://areena.yle.fi/tv/1902332 Joku videoklippikin nimenomaan Puhtaasti paras –joukkueen viestistä piti käsittääkseni myös tulla, mutten ainakaan löydä sellaista mistään. Eiköhän meitä tuollakin näy.

Ennen viestiämme kilpailutapahtuman isä, Carl-Olaf Holmén, kertoi Stafettkarnevalenin synnystä ja periaatteista. Hän painotti iloista urheilua ja kaikkien osallistumista. Minua kuitenkin pisti melkoisen pahasti korvaan, kun Homén puhui liikuntavammaisista oppilaista. Heille on järjestetty erillinen, oma viestinsä varsinaisen tapahtuman oheen (käsitin tuolloin, että tänä vuonna se oli ensimmäisen kerran, mutta puheen tiivistelmästä luin, että se olisi järjestetty vuodesta 1994, mikä sitten lienee se oikea vastaus…). hän kertoi ensin jännittäneensä, nauretaanko pyörätuolilla liikkuville tai kömpelösti juokseville lapsille, mutta kuulemma oli mennyt hyvin. Minua jäikin häiritsemään se, kun Holmén kertoi huutosakkikilpailuun osallistuvien huutosakkien tietävän saavansa enemmän pisteitä, jos kannustavat liikuntavammaisia. Ja hetken kuluttua hän kertoi, kuinka heillä on viestilajeja, joissa pitää olla osallistujia kultakin koulun luokalta, esim. ykkösluokasta kutosluokkaan. ”Niille pienille on tärkeää saada tuntea edustavansa omaa kouluaan tasavertaisena isompien oppilaiden kanssa.”Eikö niille liikuntavammaisille sitten sama oikeus olisi aivan yhtä tärkeää? Juu, jokaisessa koulussa ei ole liikuntavammaista oppilasta ja olisihan se nyt aivan kauheaa urheilutapahtumassa, jossa korostetaan liikunnan iloa, jos jonkun koulun joukkue olisikin hitaampi siksi, että siellä joku kelaisi pyörätuolilla tai juoksisi proteesin kanssa. Epäreilua, suorastaan. Vammaisurheilulla on siis vielä aika paljon tehtävää, jotta vammaiset urheilijat voitaisiin ottaa tasavertaisina mukaan edes koulun viestijoukkueeseen. Olen iloinen, että sentään minä olin Puhtaasti paras -joukkueessa mukana.

Se siitä paasaamisesta. juoksupäivän jälkeen, seuraavana päivänä oli pituushyppykisa, josta ei jäänyt mitään mainitsemisen arvoista jälkipolville. Niin huonosti en ole hypännyt aikoihin. Penikat olivat kipeänä ja käytin jokaisen hypyn välin niiden hieroskeluun ja pehmittämiseen. Kaikki muutkin lihakset olivat jumissa, olin kokonaan jumissa. Ehdin jo melkein ajatella, etten osaa enää hypätä. Seuraavat hyppytreenit onneksi taas palauttivat uskon itseeni ja siihen lajiin.

Perjantaina olen lähdössä Berliiniin IPC:n GP-kisoihin. Perjantaina lajina on 100m, lauantaina pituus. Toivottavasti tällä kertaa osaan tehdä jotain, etten ole jälkimmäisenä päivänä ihan jumissa. Torstaina käyn vielä urheilukoulun olympialaisissa (siellä 9-11-vuotiaiden joukossa) hyppäämässä kisaharjoituksen ennen Saksaa. Satasella tavoitteena olisi MM-kisojen A-raja, 14.10, ja pituudessakin olisi parasta hypätä vähintään 415, jotta MM-kisakone kutsuisi.

Mainokset

Tietoja Ronja

Intohimoinen saavutettavuuden puolestapuhuja, jonka tavoitteena on saada digitaalisesta maailmasta jokaiselle toimiva ympäristö. Digitaalisen maailmanparannuksen lomassa urheilen tosissani ja vähemmän tosissani.
Kategoria(t): Harjoittelu, kisat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s