Koska opin syömään?

Minä en yksinkertaisesti osaa syödä. Ainakaan oikein. Pahimmillaan jätän syömättä kokonaan.

Olen todennut, että yhden päivän huono syöminen ei vielä pahasti haittaa treenejä. Pystyn kyllä tekemään, jos edellisenä päivänä olen saanut kunnolla ravintoa, vaikka treenipäivänä olisinkin syönyt vain pari leipää. Mutta jos huonon syömisen tai lähinnä syömättömyyden päiviä on jo kaksi, menee treenitkin aika surkeasti.

Maanantaina minulla oli iltapäivällä treenit. Hengästyin ja väsyin alkuverkassa jakoordinaateissa jo hyvin pahasti, avaavista juoksuvedoista ei meinannut tulla mitään, kunkropassa ei vaan ollut puhtia. Tajusin syöneeni koko päivänä perunaa ja punajuurta. Nesteenkään määrä ei kovin kehuttava tainnut olla. Edellisenä päivänä olin syönyt… No, ehkä leipää ja jotain jämiä jääkaapista. Proteiinien määrä näinä kahtena päivänä oli melko nollassa. Treenien jälkeen minut pelasti Helsinki city –maratonin lastentapahtumasta jääneet suklaakeksit, joita sain paketillisen mukaani. Menin suoraan treeneistä yhteen tapahtumaan ja kiskoin kaikki keksit siinä palauttavana välipalana (hyi). Illalla vielä söin kaverin kanssa sipsejä.

Tänään olen syönyt vähän lisää sipsiä, kolmioleivän ja jäätelön sekä pari palaa suklaata. Mitä muuta? Eipä oikein mitään. Kaupassa piti käydä, mutta jotenkin en ole sinne asti koko päivänä ehtinyt.

Kesäkuussa kirjoitin, että ehkä opin syömään vasta sitten, kun näen, että heikolla syömisellä on negatiivinen vaikutus treeneihin. Ainakin nyt yksittäiseen treeniin oli äärimmäisen negatiivinen vaikutus. Nyt olisi oikeasti pakko opetella ajattelemaan, mitä syön ja milloin. Täytyy ruveta pitämään taas ruokapäiväkirjaa, sillä se toimii kyllä aika hyvänä herättelijänä, vaikkei sitä edes kenellekään muulle näyttäisi. Pitää repiä jostain kiinnostusta ruuanlaittoon ja keksiä kivoja ruokalajeja.

P.s. Heinäkuinen treenausmasennus väheni, kun sain leikkausajan. Nilkkani nivelsiteitä kiristetään heti syyskuun alussa. Ajoitus on lähes täydellinen: ehdin hyvin kisata SM-kisat, siitä pari päivää ja olen leikkauspöydällä. Saaatan päästä hallikaudellakin jo kisaamaan, mutta toipuminen leikkauksesta ja treenaaminen tähdätään kyllä ensi kesän ulkokauteen. Silloin minä näytän!

P.p.s. Penikkakivut ovat mystisesti kadonneet. Reiluun kuukauteen ei ole ollut enää mitään. Viime viikolla vähän tuntui, kun alkuverkka ja koordinaaatit tehtiin radalla. Eilen taas oltiin nurmikolla aluksi ja kipua ei missään.

Mainokset

Tietoja Ronja

Intohimoinen saavutettavuuden puolestapuhuja, jonka tavoitteena on saada digitaalisesta maailmasta jokaiselle toimiva ympäristö. Digitaalisen maailmanparannuksen lomassa urheilen tosissani ja vähemmän tosissani.
Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s