Puoliväli

Viikko takana ja vielä viikko edessä leiriä Teneriffalla. Kuvittelin kirjoittavani leiristä jo paaaaljon aikaisemmin, mutta jotenkin aika täällä vaan hurahtaa. Kun treenaa kahdesti päivässä ja harjoitusten välissä opiskelee, onkin sitten aika puhki koko ihminen niin, ettei jaksa enää mitään kirjoitella. Treeniä, ruokaa, opiskelua ja nukkumista on tämä reissu lähinnä pitänyt sisällään.

Mutta on niistä treeneistä kuitenkin jotain kerrottavaa. Heti ensimmäisenä treenipäivänä pistettiin pituushyppyyni vähän lisää vauhtia, kun lisättiin siihen kaksi askelta. Entisen 14 askelen sijasta juoksen nyt siis 16 askelta. Metreinä uusi pituushypyn askelmerkkini on 23,40, kun edellinen oli 20,50. Kahdella askelella tuli siis kolme metriä lisää pituutta – minulla on pitkät askelet näin lyhyeksi ihmiseksi!

Kahden askelen lisäys tuotti humoristisia harjoitushyppyjä. Aluksi pelkäsin, etten osaa laskea uutta vauhtiani oikein, joten laskin mielessäni ”yksi, yksi, kaksi, kolme, …, seitsemän” (lasken siis askelpareja, en yksittäisiä askeleita). Tai siis niin minun piti laskea. Päätin kuitenkin laskuni lukuun kahdeksan, jolloin otin kaksi askelta liikaa, kompastuin hiekkakasan reunaan, rämähdin naamalleni hiekkaan ja nauroin hervottomasti. Hyvänä seikkana totesin, että ainakin osasin laskea kahdeksaan.

Nopeus kahden askelen lisäyksen myötä kasvoi selvästi. Siispä myös ponnistukseen kohdistuva energia on suurempi. Yhtäkkiä se ponnistus nousikin aika korkealle. Niin korkealle, että suorastaan pelästyin siellä yläilmoissa. Silminnäkijöiden lausunnon mukaan potkin ilmassa sivulle kuin hullu. Oman muistikuvani mukaan… No, en tiedä, mitä siellä ilmassa oikein tapahtui. Lopputuloksena kuitenkin käännyin ilmalentoni aikana 180 astetta, eli mätkähdin hiekkaan kasvot kohti lankkua. Taas nauroin.

Että sellaista. Myöhemmistä hyppyharjoituksista ei ole ihan noin paljoa huumoria enää irronnut. Eilenkin jalat alkoi olla jo niin väsyneet ja kipeät viikon harjoittelusta, että hyvä kun sain hypättyä. Sain kuitenkin ja ihan hyvin vieläpä.

Lisäpotkua pituuden harjoitteluun on tuonut se tosiseikka, että japanilainen hyppääjä meni hyppäämään pidemmälle kuin minä. Tipahdin siis maailman ranking-listalla kuudenneksi. Pöh! Rio-paikan varmistamisen vuoksi olisi hyvä olla viiden parhaan joukossa. Siispä treeniä! Ja lisää korkeita ponnistuksia!

Pikajuoksutreeneistä mainittakoon lupaavimpana seikkana se, että oppaani Jesper on nyt juossut yksin sekä 200 metriä että 100 metriä ajan kanssa. Molemmilla matkoilla hän on nopeampi kuin minä, eli voin hyvin kehittyä nopeammaksi ilman pelkoa siitä, että opas jää kohta jälkeen.

Tämän päivän palauttelin jalkojani ja vietin lepopäivän lähinnä istumalla bussissa. Piti käydä Teidellä, mutta viime viikkoisen lumimyräkän takia sinne ei vieläkään päässyt. Ihan kivoja vuoristomaisemia kuulemma silti nähtiin. Ainakin tuuli tooooooosi kovaa. Ja yhdessä paikassa oli kukko.

Huomenna taas hypätään!

Mainokset

Tietoja Ronja

Intohimoinen saavutettavuuden puolestapuhuja, jonka tavoitteena on saada digitaalisesta maailmasta jokaiselle toimiva ympäristö. Digitaalisen maailmanparannuksen lomassa urheilen tosissani ja vähemmän tosissani.
Kategoria(t): Harjoittelu, Leiri Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s