Leiri päättyi, apurahaurheilijan arki alkaa

Eilen oli tasan puoli vuotta Rion paralympialaisten avajaisiin. Eilen julkistettiin myös OKM:n urheilija-apurahojen saajat. Minä pääsin ensimmäistä kertaa mukaan tähän tukiurheilijoiden joukkoon, 5000 euron ”nuoren urheiljian” apurahalla. Minun urheilijuuteni on siis vähän niinkuin tunnustettu.

Kuten aina, apurahapäätöksistä, niiden kriteereistä, summista ja valituista urheilijoista voisi keskustella näin päätösten jälkeen. Minullakin olisi aiheeseen sanottavaa, mutta en nyt tartu siihen, vaikka sinänsä hedelmällinen aihe olisikin. Ei minulla nyt niin painavaa mielipidettä ole, ja joka tapauksessa olen itse iloinen, että nyt minulla on oikeus, suorastaan velvollisuus, urheilla ja treenata kovaa. On ehkä helpompi selittää yliopistollakin urheilupoissaoloja, kun kukaan ei voi ainakaan kiistää, etten olisi urheilija.

Tänään on ensimmäiset treenit Teneriffan leirin jälkeen. Viikon treenitauko oli tarpeen, kun kroppa oli varsin väsynyt leirin päätteeksi. Ei sinänsä mikään ihme, jos treenejä on noin kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti arkena.

Loppu leiri väsymyksestä huolimatta meni ihan mukavasti. Etenkin pikajuoksun osalta. Toiseksi viimeisessä harjoituksessa Teneriffalla juoksin 100 metriä pystylähdöllä ja käsiajalla nopeammin kuin koskaan ennen. Olin vähän hämmästynyt, että mites se nyt niin kovaa meni. Nyt odotan enää kisoja, joissa pääsisin näyttämään, mihin minusta onkaan! Vielä pitäisi malttaa…

Viimeiseen pituusharjoitukseen en sitten ollut ihan niin tyytyväinen. Ei se nyt huonoin mahdolinen ollut, mutta eipä juuri hyvää sanottavaakaan ole. Melko epätasainen. Väsymys näkyi siinä harjoituksessa hyvin selvästi. Ehkä nyt viikon tauon jälkeen jalat on riittävän palautuneet, jotta pituuskin taas kulkee paremmin.

Teneriffalla tosiaan pidennettiin vähän pituushyppyni vauhtia. Tuollaiset muutokset on hyvä tehdä ulkona, koska yleisesti ottaen ulkona on helpompi hypätä kuin sisätiloissa. Ympäristön äänet ja kaiut ovat erilaiset. Tänään pitäisi sitten mennä taas Myllyyn hyppäämään uudella vauhdilla. Jännää saada tietää, miltä siinä kohtaa vauhdinottorataa oikein kuulostaa, josta nyt sitten lähden. Aiemmassa kohdassa oli ilmastointiputki juuri yläpuolella humisemassa.

Leiriltä kotiutuminen tarkoittaa myös sitä, ettei enää voikaan miettiä pelkästään urheilua. Sielläkin opiskelin, enkä sitten enää oikein muuta tehnytkään. Nyt on tenttejä, ruuanlaittoa, kotitöitä… Ainainen leiri olisi tavallaan kiva, vaikka on se hotellielämä vähän väsyttävää. On myös ihan mukava, että sentään jaksaa ajatella muutakin kuin urheilua. Voi esimerkiksi soittaa luuttua. Teneriffalla oli toisaalta mukavan lämmin… Puolensa kaikessa.

Nyt tenttiinlukua, sitten treenit. Tästä se taas jatkuu.

Mainokset

Tietoja Ronja

Intohimoinen saavutettavuuden puolestapuhuja, jonka tavoitteena on saada digitaalisesta maailmasta jokaiselle toimiva ympäristö. Digitaalisen maailmanparannuksen lomassa urheilen tosissani ja vähemmän tosissani.
Kategoria(t): Harjoittelu, Kuulumiset, Leiri Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s